Önskän elämää

Day: 30 joulukuun, 2021

Vuosi pakettiin ja pakettia auki

Mihin se meni, onks kukaan nähnyt? Siis vuosi 2021. Tätä se vanheneminen ilmeisesti on, että vuoden toisiksi viimeisenä iltana tuntuu kuin vasta olisi ollut viime uusivuosi.. Ja sitten kuitenkin – kun nyt oikein alkaa miettimään, niin onhan vuoden mittaan tapahtunut vaikka mitä! Tässä kesken sesongin onkin ehkä syytä pistää pakettiin mitä tuli tehtyä sinä aikana kun Maa veteli viime rundinsa Auringon ympäri.

Hevoset ensin (niinkuin aika usein tässä elämässä): hevosmäärähän meillä on pysynyt samana, yksi tyyppi on vain vaihtanut sukupuolta, kokoa ja askellajivalikoimaa. Iso viisikäyntinen Timantti-ruuna myytiin alkuvuodesta Järvenpäähän ihanalle JauJau-tallille, ja kesällä saapui Islannista hopeanmusta (luultavasti nelikäyntinen) Vinda-tamma openi Outi Aihkisalon hoteisiin Lempäälään, josta tämä pieni menninkäinen kotiutui KV:lle syksyn tullen. Vinda on meillä porukan nuorin, nyt 10-vuotias, ja on toistaiseksi opetellut hommia vasta allekirjoittaneen kanssa niin metsässä kuin kentälläkin. Tammasta tulee taatusti tykätty opetushevonen aikanaan, pohjatyö Outin luona on tehty niin hyvin. Vähän pitää tosin vielä intoa saada pois ennen asiakkaille antamista: ravi on tällä hetkellä mallia ”täysiä tai ei ollenkaan” ja töltti on todella ihana mutta myös melko tykittämistä maastossa, koska Vinskistä on vaan niin tajuttoman siistiä painella metsän keskellä menemään. 😀 Laukan kanssa tamma tarvitsee vielä ratsastajalta aika paljon apua, mutta on kehittynyt siinäkin parin kuukauden aikana tosi upeasti. Vinda myös sujahti yllättävän vaivattomasti Orrin ja Pellen porukkaan lokakuussa ja on ollut ilo huomata kuinka Pelle on alkanut ottaa ”pikkusiskoa” usein mukaan leikkeihin. <3 Asiakashevostilanne onkin onneksi tällä hetkellä sen verran mukavalla mallilla, että en halua pitää mitään kiirettä pikkutamman varsinaisiin töihin laittamisen kanssa, kaikki aikanaan. Ja luonnehan Vinskillä on täysi kymppi, plus onhan se nyt ihan uskomattoman valloittavan näköinen otus, katsokaa vaikka tästä kuvasta!

Vinda frá Garðsá (kuva Ulla Leinonen)

Näin ollen tallilla on tällä hetkellä edelleen 7 kaviokasta, neljä tammaa ja kolme ruunaa. Yksi pieni prinsessa tosin puuttuu, eli Önön tytär Töttä, joka edelleen on kasvamassa Lempäälässä. Myöskään Töttiksen kanssa ei kiirettä pidetä – tyttö saa opetella erilaisten hevosten kanssa elelemistä ja koipiensa koordinointia vaihtelevassa tarhamaastossa ja monipuolisessa laumassa vielä toistaiseksi ja katsellaan sitten tuleeko se käymään kotona ennen ratsukoulutusta vai miten tehdään, mutta tämänkin kanssa – kaikki aikanaan. Ikävähän Tirlittania tietty on, mutta nuoren hevosen etu edellä mennään. Tötän kanssa käytiin muuten näyttelyssäkin Kiuruvedellä syyskuussa – kuvakavalkadi tästä Suuresta Päivästä löytyy KV:n Facebook-sivujen kuvagalleriasta. Näyttelyssä Outi esitti Tötän ja minä jännitin maha solmussa – ihan turhaan kylläkin, koska tammuli käyttäytyi ihan superjärkevästi. Ja toivomani viisikäyntihevonen sieltä ehkä on kehkeytymässä, koskapa Tötterö näytti muutaman askeleen passia harjoituksissa ennen näyttelyä, vaikka irtojuoksutuksessa varsinaisena näyttelypäivänä ei kyllä sitten vitosvaihdetta irronnut.

Maailman kaunein Tötterö <3

Passista puheenollen: kuluneen vuoden isoin asia itselleni (FEIF1-ohjaajaksi valmistumisen ja yrityksen SIHY-jäsentallistatuksen saamisen lisäksi) on ollut passin ratsastamisen aloittaminen. Önöhän on kyseistä askellajia auliisti tarjoillut ihan ensimmäisestä koeratsastuksesta alkaen vuonna miekka ja kypärä, mutta tähän asti en ole itse oikein tohtinyt hommaan ryhtyä. Tamman muut askellajit, henkinen stamina, kantokyky ja kunto ovat kuitenkin kehittyneet tässä vuosien varrella sen verran, että vitosen kokeileminen alkoi nyt tuntua ihan mahdolliselta ajatukselta. Loppukesästä kävin (ilman hevosta) Pieksämäellä paikalliskerho Nattfarin passipäivässä ja siellä Jenni Mustoselta saadut opit ja neuvot vahvistivat fiilistä että voisi vihdoin olla aika. Syksystä asti ollaan nyt sitten harjoiteltu tekemään hallittuja siirtymisiä passiin ja siitä pois. Tärkeä punainen lanka on ollut istunnan eriyttäminen (laukka vs. passi), jotta touhu pysyisi Öölle mahdollisimman selkeänä. Tähän hyviä neuvoja on tullut mm. kurssikaveriltani ja kollegaltani JauJaun Kirsiltä. Tulevan vuoden tavoitteena onkin hioa siirtymisiä vielä täsmällisemmiksi ja varmemmiksi, vauhti kasvaa sitten aikanaan vielä jos on kasvaakseen. Toiveissa olisi päästä ensi vuoden aikana tietysti myös kurssittautumaan aiheen tiimoilta. Oma täyspitkä lumibaanakin aurattiin pellolle vastikään, mikä auttaa paljon harjoittelussa, kun ei tarvitse aina metsään asti lähteä hakemaan hyvää suoraa ja tasaista pohjaa.

Kaikista hauskinta tässä kaikessa on kuitenkin ollut kokea se, kuinka Önö nauttii passissa etenemisestä. Tuntuu että tamma on henkisesti parhaassa tasapainossa saadessaan juosta kovaa ja juuri tässä askellajissa eikä laukassa (joka sille on aina ollut ehkä se haastavin askellaji mentaalisesti). Ihan niinkuin se miettisi: ”huh, onneksi toi muija vihdoin tajusi että tätäkin voidaan mennä”!

Seuraavassa blogipostauksessa jännittäviä uutisia meidän talliympäristön uusista tuulista, nimittäin heinäruokinnan automatisaatiosta – stay tuned! Siihen asti: pitäkää hauskaa, ja muistakaa rakastaa ja ratsastaa islanninhevosianne!! <3

Kainuun Vaellustalli Oy
Riekinrannantie 6 B,
88600 Sotkamo

Copyright © 2020 Kainuun Vaellustalli- All Rights Reserved. Layout by ARRdesigns.