Önskän elämää

Älä luovuta koskaan

Nyt on kova meininki!! Ja kovalla tarkoitan siis sydänjuuria myöten ravisuttavan ihana! Juuri kun olin (ehkä) luovuttamassa Önön töltin suhteen ja hankin Derriere Equestrianin pehmustetut ratsastusalushousut tapahtui sarja oivalluksia, joiden toivon nyt johtaneen peruuttamattomiin positiivisiin muutoksiin (eli siis suomeksi: toivon etten sössisi tätä hommaa nyt). Yllättävää edistystä vauhdittamassa oli kukas muu kuin Outi Aihkisalo, jolle olen kiitollinen paitsi siitä että Önskä tuli minulle hänen kauttaan, myös siitä että ilman häntä olisin ehkä lopettanut islanninhevosratsastuksen, tai ainakin Önön ratsastuksen, jo aikoja sitten.

Ömppis treenissä. (Kuva: Ulla Leinonen.)

Outi oli siis pitkästä aikaa meillä pitämässä kurssia viime viikonloppuna ja osallistuin tunneille kahdella hevosella, ensin Pellellä ja sitten tietenkin Önpällä, jonka kanssa otettiinkin elämämme treenit. Jäätävän harjoitusten sarjan (avo, vasta-avo, sulku, vastasulku, repeat..) päätteeksi Outi ratsasti Önskää itsekin, jonka jälkeen pääsin vielä takaisin satulaan (kyllä, se takapuolen tappaja on edelleen käytössä, tästä myöhemmin lisää). Ja sieltä se sitten tuli: töltin tahti – ja ratsastajan (kovaääninen) ilo. 😀

Muistin virkistykseksi.

Mutta kerrataanpas vähän. Homman nimihän on siis se, että viimeiset kolme vuotta olen yrittänyt kääntää u-kirjaimen muotoista hevostani täsmälleen toisinpäin eli kaarisillan muotoiseksi: selkää ylös ja takajalkoja sinne minne ne kuuluu eli minun D.E.-verhotun pehvani alle. Tämä on ajoittain jo onnistunut aika hienosti käynnissä ja hyvin vähäisin pätkin töltissä (vain maastossa), mutta tähän tilanteeseen ollaan nyt jumituttu ihan kuukausitolkulla tärryyttämään.  Eli heti kun olen alkanut edes ajatella tölttiä on hevonen hävinnyt kuolaintuntumalta jonnekin Australiaan ja sitten on menty taas niin että välilevyt huutaa hoosiannaa (varmaan myös Önöllä). Kurssilla tärkein oivallus oli se, että Önskis on nyt siinä vaiheessa ettei minun enää kannata myödätä niin aikaisin – olen siis jättänyt homman ns. kesken. Ponkki on tullut myös melko kuuroksi pohkeelle, joten se moottorikin piti tietenkin rohkeammin käynnistellä. No nythän kun maltoin mieleni myötäämisen oikean ajoittamisen suhteen sekä vaadin kunnollista vastausta pohkeeseen niin taivahan talikynttilät, allani oli islanninhevonen!! Ja mitä tulee tappajasatulaan niin tosiasiahan on, että mikään satula ei sovi tälle hevoselle jos se menee tasaisellakin alamäkeen, joten kun tämä u-kirjaimen pyöräytys onnistui oli satulakin yhtäkkiä aivan jees. Kurssin jälkeisenä maanantaina vedettiin 2h käynti-tölttimaasto (huom. satulan kanssa) jossa sama jatkui: hevonen otsa edellä ja selkä ylhäällä, minä kyyneleitä nieleskellen. Kevätauringon kirkkaudessa kirkastui jotain muutakin, tunne siitä kuin jotain olisi auennut, niin fyysisesti kuin henkisesti, meidän kahden välillä.

Onnen maasto.

Outin sanoin, ”kun ne menee oikeinpäin niin kaikki hengittää helpommin, hevonen ja kuski.” Ja kyllä on muuten henki kulkenut viime päivinä. Pysykää kanavalla niin kuulette miten se henki kulkee kun kelirikko alkaa, tai kun Pohjois-Suomen kesän kisoja ja muita tapahtumia aletaan julkistaa! 😀

Piditkö tästä postauksesta?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa LinkedInissä
Viimeisimmät artikkelit

Kainuun Vaellustalli Oy
Riekinrannantie 6 B,
88600 Sotkamo

Copyright © 2020 Kainuun Vaellustalli- All Rights Reserved. Layout by ARRdesigns.