Önskän elämää

Kesähaasteita ja käänteistä kehitystä

Hei taas! Ja ihan siltä varalta, että joku nyt ajattelee minun rassukan ymmärtäneen blogin kirjoittamisen väärin (eli että sitä kirjoitettaisiin aina pakonomaisesti joka jumalan päivä), niin haluan tähän kärkeen selventää että näin ei ole asian laita. On vain muutamia juttuja joista tekee mieli turista nythetisamantien, ennen kuin tässä(kin) kuussa tulossa olevat mielenkiintoiset tapahtumat tulevat kirjoittamisessa ajankohtaisiksi. 

Lady Meetingissä (Kuva: Ulla Leinonen).

Valmistuttuani (selviydyttyäni hengissä) Kiuruvedeltä vuosi sitten olen ottanut ihan asiakseni haastaa itseäni sopivin väliajoin ihan harrastemielessä hevos-wise. Vaikka ratsastan päivittäin työkseni, niin vaellusohjaajan homma on hyvin usein sellaista ettei siinä älyttömästi omaan hevoseen keskitytä saatikka sitä ponitsua läpiratsastella. (Maastoretkillä ratsastan siis vetohevosta jonon keulilla ja istun satulassa varsinkin aloittelijareissuilla suurimman osan ajasta käytännössä väärinpäin – niskat kiittää, samoin ratsu ja sen tahti). Heinäkuun alussa yksi tällainen haaste oli osallistua Kajaanin Ratsastusseuran vuosittaiseen ja perinteikkääseen Lady Meeting-kouluratsastustapahtumaan, joka tänä vuonna vietti 20-vuotisjuhlavuottaan. Lady Meetingissä ratsastajat ovat kaikki naisia, tuomarit miehiä, ja ratsastusasu aina ladymäinen (monella nähtiin tänäkin vuonna huikeita mekkovirityksiä, hattuja ja muuta ihanaa). Onnistuin houkuttelemaan mukaan kisaamaan myös ystäväni meidän tallilta, sanotaan häntä tässä vaikka viikinki-Helgaksi, Kainuun Vaellustallin Hlóra-tammalla. Osallistuimme tammojen kanssa pariohjelmalla luokkaan neljä, joka oli vapaavalintainen kür. Viikkoa ennen tapahtumaa selailin tapahtuman tuloslistoja useita vuosia taakse päin, enkä löytänyt sieltä ensimmäistäkään islanninhevosen nimeä, joten odotettavissa oli varmasti ihmetteleviä katseita. Pian Kajaanin Kuluntalahteen saavuttuamme joku tulikin kysymään meiltä että “miksi ne on noin pieniä”. En osannut vastata mitään. Luokassamme oli 18 lähtöä, joukossa muitakin parina esiintyviä ratsukoita, mutta todellakin olimme ainoat pienillä eläimillä startanneet ratsastajat. Ohjelma islantilaisen kansanlaulun tahtiin meni omastakin mielestä paremmin kuin ikinä treeneissä, mutta kutsu palkintojenjakoon läväytti silti meiltä molemmilta rouvilta leipäläven auki. Samalla sekunnilla kauhu myös valtasi mielen: tätä en ollut ottanut millään lailla huomioon ohjelmaa suunnitellessa tai sitä harjoitellessa. Laittaako ne meidät tekemään kunniakierroksen? Entä jos ei saada kumpaakaan tammaa laukalle? Loppujen lopuksi ongelmaa ei ollut (okei no vähän lähti passille mutta kenttä onneksi loppui kesken) ja puoliveriset meidän perässä näyttivät vain vähän pöyristyneiltä. (Olen havainnut aiemminkin että issikoiden koko voi olla paitsi joillekin isohevosratsastajille, myös itse isohevosille, kauhistus.) Mahtavasti järjestetystä tapahtumasta jäi hyvä mieli, saatiin taas reissauskokemusta Önkkiksen kanssa, ja toivottavasti vietiin myös vähän islanninhevosen ilosanomaa eteenpäin! 

Vuokatissa CR-kurssilla.

Seuraava kesähaaste oli edessä noin kuukausi tämän jälkeen, kun työnnyin Centered Riding-tunnille Vuokatin Ratsastuskoululle Önskän sekä ystäväni, sanotaan häntä tässä vaikka Ulpuksi, kanssa. Kurssia veti vieraileva ope etelän isolta kirkolta, Synnöve Hagman. Hieno reissu oli tämäkin ja paljon saatiin eväitä kotiin viemisiksi. Taisi vain vähän levitä ne eväät aika pian. Täynnä intoa ja uutta itsevarmuutta istuntani suhteen puhkuen istuin nimittäin Röndin (luvattoman) leveään selkään muutama päivä kurssin jälkeen aikomuksena vetää oikein kunnon kenttätreeni maastoilusesongin päätteeksi ystäväni, sanotaan häntä tässä vaikka Tyttikseksi, videoidessa touhujani. Videomateriaali tarjosikin huikeita elämyksiä koko loppuillaksi: filmiltä näkee selvästi, kuinka oikea pohkeeni roikkuu noin 10 cm alempana kuin vasen. Poni ei myöskään väistä lainkaan vasemmalle eikä myöskään peruuta askeltakaan suoraan (ja vaikeahan se olisikin kun ratsastajan toinen jalka kyntää maata). Töltissä kumisee napakka kakstahti ja peräänanto käynnissä saavutetaan 3-5 sekuntia kerrallaan. Ravissa kurkistellaan toisiamme yläkautta silmiin (laukkaa en edes yrittänyt). Aika saattaa kullata muistot, mutta jotenkin tuntuu että ennen kesän työputkea meillä sujui askellajit  ainakin vähän paremmin kuin nyt, vaikka passitahtista tölttiä ollaankin aina esitetty. Tästä onkin ratkiriemukasta jatkaa harjoittelua torstaina Aihkisalon Outin valmennuksessa, saattaapi Outi olla ihmeissään tästä meidän käänteisestä kehityksestä. No, ainakin poni on laihtunut muutaman sentin ympärysmitastaan siitä kun viimeksi nähtiin. Satula sille ei toki vieläkään mahdu (ratsastan semi-intiaanityyliin pelkällä ratsastushuovalla jo kolmatta kuukautta). Torstaina nähdään miten meidän käy, siihen asti moikka!

Käynti.
Ravi.
”Töltti.”

Piditkö tästä postauksesta?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa LinkedInissä
Viimeisimmät artikkelit

Kainuun Vaellustalli Oy
Riekinrannantie 6 B,
88600 Sotkamo

Copyright © 2020 Kainuun Vaellustalli- All Rights Reserved. Layout by ARRdesigns.