Önskän elämää

Läskileiri-a-go-go!

Nyt on niin että jos ei tuo poni kohta laihdu niin me lähetään Tallinnaan rasvaimuun. Eli siis epätoivo valtaa jo hevosenomistajan mielen. Önö on siis ollut ”melko pyöreä” ihan siitä asti kun tuli meille, mutta viime talvena se alkoi paisua ihan mahdottomiin mittoihin reippaasta liikunnasta ja slowfeeding-verkosta (hah! slow my ass!) huolimatta ja tänä kesänä oli pakko turvautua rajoitettuun laidunnukseen. Rouvaa on painomittanauhalla mittailtu muutaman viikon välein ja mittauspäivän koittaessa ei ole paljoa naurattanut. Oikeasta kohdasta en ole edes mitannut, sillä siitä katsottunahan se on oikein mallikkaassa kunnossa (370 kg mukamas!), vaan olen kylmästi vetäissyt paksuimmasta kohdasta nauhan ja niistä numeroista seurannut tapahtuuko mitään vai ei. No, ei ole hirveästi tapahtunut, puhutaan muutamista senteistä. Miten kenelläkään voi olla noin hidas aineenvaihdunta? Tamma on kuitenkin liikkunut sesonkiaikaan vaelluksilla 2-3 h/päivä kuutena päivänä viikossa, keli pahimmillaan +23, ja ei sanottavasti edes hiki tullut. Eli aika säästeliäästi pystyy vetohevonen(kin) maastoreissut hoitamaan. (Kentällä toki tulee hiki, ihan neljänkymmenen minuutinkin treenin aikana.) Nyt ei sitten pääse enää laitumelle ollenkaan, koska siltähän tämä nyt näyttää että siellä viettämänään aikana veti siinä parissa tunnissa aina koko vuorokauden edestä. Eli nyt on siis kohtalona pelkkä säännöstelty kuivaheinä pihattotarhassa parin muun pikkuemännän kanssa ja sekös neitoa korpeaa. Onneksi päivittäinen psyllium-kuuriannos lohduttaa (tässähän on nimittäin vaarana että jatkuvasti ”nälkäinen” tamma puuhakkaana kaivaa kaikki aidanaluset juurineen hiekkoineen kostoksi läskileirillä pidosta). Kateellisena katselen Ulpun solakkaa senioritammaa joka näyttää The Islanninhevoselta, ja kiipeän jälleen meloninmuotoisen omani selkään.

Tästä puuttuu meloni.

Jotain hyvääkin sentään: kesän askellajitakapakkien jälkeen on alkanut taas löytyä keinoja töltin puhdistamiseen ja vaikka maastohommissa ollessa ei kaarevia uria oikein voikaan käyttää hyväksi niin sielläkin on nyt alkanut toimia tietyillä pohjilla mennessä ravia kohti ratsastaminen – siellä täällä on puhtaita askeleita alkanut tulla. Ja voihan olla että sieltä ei ikinä kovin pitkiä puhtaita pätkiä saadakaan, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tavoitteena tällä hetkellä on kuitenkin vain, että tamma alkaisi käyttää pikkuhiljaa vähän paremmin kroppaansa, sillä eihän passitahtinen tökötys edistä sen terveyttä tai työuraa missään muodossa. (Lopullinen tavoite on tietysti lennokkaasti ja puhtaasti tölttäävä vinttikoiramaisen hoikka ja silti lihaksikas eläin.. Epärealistisiakin tavoitteita täytyy aina olla.) Yksi monista asioista, mitä tämä hevonen on minulle jo tässä vaiheessa yhteiselämää opettanut, on kuitenkin että mikään ei tapahdu hetkessä – siispä perun Tallinnan lautan ja jatkan sinnikkäästi tamman kenttähommissa hikoiluttamista leppeämpien maastotöiden ohella. Palaillaan taas pian, heippa ja näkemisiin tai niin kuin Virossa sanotaan, varsti näeme!

Mä oon niin kypsä. Pelastakaa mut täältä.

Piditkö tästä postauksesta?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa LinkedInissä
Viimeisimmät artikkelit

Kainuun Vaellustalli Oy
Riekinrannantie 6 B,
88600 Sotkamo

Copyright © 2020 Kainuun Vaellustalli- All Rights Reserved. Layout by ARRdesigns.