Önskän elämää

Pakkolomalaisen pohdintoja

Mitä tapahtuu kun yhdistetään marraskuinen pimeys ja miljoonaa asiaa samaan aikaan säheltävä talliyrittäjä? No katastroohvihan siinä tapahtuu. Allekirjoittaneella ei tällä hetkellä paljon muuta olekaan kuin aikaa istua tietokoneella, muun muassa ratsastaminen ei nimittäin käy laatuun. Näppäränä tyttönä teloin vasemman reiteni iltatallihommissa päälle viikko sitten kun konkoilin päin lumilinkoa (kyllä, se on aina ollut siinä missä se oli nytkin) ja lihasrepeämän kanssa ollaan könytty siitä asti. Sinänsä tapaturman olosuhteet eivät olleet mitenkään poikkeukselliset, harvemmin minulle mitään hevosten kanssa sattuukaan. Viime kesänä jätin pääni pihaton pesupaikan oven väliin, tuloksena lievä aivotärähdys.

Niin.

Pari kertaa olen nyt kammennut itseni Önön selkään vain todetakseni 10 minuutin jälkeen että ei, koipi ei ole vastoin lääkärin sanomisia maagisesti parantunut alle viikossa (arvio oli siis vähintään 4-6 viikkoa), joten toistaiseksi en ole pystynyt itse reissuja vetämään. Muutamalle retkelle olen saanut tuuraajan ja tallin tytöt ovat auttaneet kaikessa missä voivat, joten jos tästä jotakin hyvää on seurannut niin ehkä se, että olen vihdoin oppinut ottamaan apua vastaan. Huikeita mimmejä mulla on ympärillä! <3 Kenttätunnit sentään pystyn itse pitämään, ja koska retkien suhteen käsillä on muutenkin vuoden hiljaisin aika, niin ehkä onni onnettomuudessa että tämä tapahtui nyt eikä esim. syyslomilla, jouluna tai hiihtolomasesongilla, jolloin jalan lisäksi olisi kyllä hajonnut myös pää.

Kotona kisoissa T8, ei siitä sen enempää.

Mitä Önöön tulee niin hän voi äärimmäisen paksusti ja on rauhallisempi kuin koskaan. Tammaa ei siis voisi vähempää haitata meikäläisen ratsastamattomuus – rouvan päivät koostuvat syömisestä, nukkumisesta ja rapsuteltavana olemisesta, tosin valitettavasti hänet ajoittain raahataan jonkun toisen toimesta satuloitavaksi ja ratsastukseen. Niin joo, tuossa aiemmin syksyllähän muuten meille tuntia pitämässä ollut kaverini havaitsi pientä epäsäännöllisyyttä Önskän takajalkojen askeleessa ja kun otettiin liikkeestä videota niin totta kyllä, itsekin huomasin pienen eron vtj versus otj, vaikken selkään ollut sitä tuntenut. Kotona tallikisoissa muutama viikko tuon jälkeen myös tuomari huomioi saman (ja toim.huom. kyseessä ei siis ollut mikään ontuma, vaan ns. outous kuten meillä päin sanotaan, eikä siis syytä laittaa meitä ulos radalta). Mammalla kävi sitten sekä Hevoshieroja että Suuri ja Mahtava Kengitysseppä paikan päällä, ja luojan kiitos klinikkareissua tästä ei tullut, vaan nämä ammattilaiset auttoivat rakkaan superpalloni jälleen entiselleen. Önöllä siis kaikki hyvin, emännälläkin jo semisti.

Palaillaas taas jahka tästä satulaan koppeudun – luvassa silloin mm. uutisia isohevosratsastuksen puolelta, sillä meinaan tosissani kiivetä kirahvin selkään kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen Vuokatin Ratsastuskoulun Hennan hellässä huomassa (Hopoti-tunnukset on jo hallussa)!! Siihen asti: ratsastakaa kuin huomista ei olisi, kyl mäkin taas vielä!

Mikäpä se hätänä, onhan meillä toisemme! <3

Piditkö tästä postauksesta?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa LinkedInissä
Viimeisimmät artikkelit

Kainuun Vaellustalli Oy
Riekinrannantie 6 B,
88600 Sotkamo

Copyright © 2020 Kainuun Vaellustalli- All Rights Reserved. Layout by ARRdesigns.