Önskän elämää

Varoitus! Tämä blogikirjoitus ei käsittele k*ronaa!

Huhhuh en paremmin sano. Tästä keväästä tuli sitten (meille kaikille!) aika erilainen kuin mitä alunperin suunniteltiin. En ihan tarkoituksella edes mainitse sitä k-kirjaimella alkavaa sanaa, siitä saa kaikki lukea ja sitä murehtia ihan tarpeeksi muutenkin, mutta kerrottakoon sen sijaan, että keliolosuhteet eivät todella ole suosineet ulkona tapahtuvaa ratsastusreippailua tänä kevättalvena.. Outin kurssi tammikuulla peruuntui kentän kunnon takia, kuten myös monet omat tunninpitoni kauden aikana, ja kirsikkana kakun päälle saatiin vielä kaikkien aikojen pisin kelirikkoaika maastoihin. Voin luvata että kun kohta (ensi viikolla, jos hyvin käy) taas vihdoin metsäreiteille päästään, niin voipi olla aika virkeää kaviokasta alla ekoilla kerroilla. Tosin ensi viikolla ryöpsähtänevät myös ekat öttiäiset tonteille, joten kesäihottumakauden alku voi ekseemayksilöiltä pahimmat virrat kyllä viedä ihan itsekseen..

Tätä ei tule ikävä.

Kesää ja laitumia odotan hiukan pelonsekaisin tunnelmin: koko porukan laihdutusprojekti on talven aikana saatu tosi hyvään vauhtiin, joten saa nähdä miten nyt käy, eli onnistunko rajoittamaan laidunnusta riittävissä määrin. Laiharista puheenollen ihana ystävämme heinäautomaattihan ei ole enää käytössä – tai ei ole toistaiseksi, kesällä luultavasti taas on, kun kaksi tyyppiä jää oleilemaan myös kesäksi pelkästään hiekkatarhaan.

Oli meillä hienojakin kelejä 🙂

Tässähän kävi nimittäin niin, että Timantti päätti vuodenvaihteessa ettei automaatille pääse enää kukaan muu kuin hän, ja laumansa muut jäsenet eli Korka ja Pelle senkun tappelivat, jonka seurauksena troikan elämä alkoi olla aivan kaaoksessa. Yritettiin aikamme vaikka mitä, mm. väliaitoja automaatille jottei ruunanpiru pääse kääntymään laatikon myötäisesti sivuttain ja blokkaamaan muita, mutta ei: tämän kisan voitti mister Demantur fra Urholin. Eli olen nyt siis uudenvuodenaatosta asti jakanut kaikkiin kolmeen tarhaan käsipelillä heinät. Mikäs siinä, hyötyliikuntaa emännälle, ja jos se kerran on kivempi saada harvemmin kuin 6 kertaa vuorokaudessa ne heinät niin saamansa pitää.

Bikinikuntoon 2020.

Mutta joo joo, valitusta maailmaan mahtuu. Mietitäänpäs sen sijaan mitä kaikkea hyvää tänä keväänä on ollut, ja mitä positiivistakin näistä ylläolevista vaikeuksista on koitunut! Ensinnäkin Töttä ja Önö, tietysti. Töttis pääsi tammikuussa turvallisesti perille Outin luo Lempäälään (oli muuten elämäni jännittävin traikkureissu..) ja samalla pakoon Riekin liukkaita kelejä, jotka kengättömälle pikkuvarsalle olisivat voineet olla melko vaaralliset. Tytteli sopeutui uuteen hoitopaikkaansa alta aikayksikön ja myös Önö yllätti chilliydellään: ekan viikon oli rouva hiukan tolaltaan, mutta rauhoittui pian ja maidontuotantokin tyrehtyi ihan aikataulussaan. Ja jahka sitten pääsin aloittamaan tamman ratsastuksen kunnolla tein riemukkaan huomion: liikeradat olivat parantuneet mammiksen aikana huomattavasti! Lanneselkä on nyt reilusti liikkuvampi ja oikeasti uskon että en olisi tätä hevosta ratsastamalla tai hierottamalla tai mitä vaan tekemällä saanut tähän pisteeseen, vaan kyllä iso osansa oli tiineydellä, synnytyksellä ja kunnon lomailulla. Eli mitä tästä opimme: jos mikään muu ei auta, niin hoida tammahevosesi orin luo. 😀

Ja mitä säiden aiheuttamiin hankaluuksiin tulee, niin onpahan ainakin joutunut käyttämään mielikuvitusta sen suhteen miten hevosille liikuntaa tarjota. On toki ollut päiviä ja aikoja jolloin kaikenlainen liikutus on ollut käytännössä mahdotonta (paitsi Önölle, joka mahtuu treenaamaan pahan paikan tullen vaikka meidän pihattohallissa), mutta onneksi sentään kenttä saatiin melko aikaisessa vaiheessa hiekalle. (Operaatio vaati mm. ystävieni kiinteistönhuoltofirman omistaman ”jäänjyrsintäkoneen” roudaamista paikan päälle.) Näin ollen voin rehellisesti sanoa, että tänä keväänä – sen yhden jutun aiheuttaman asiakaskadon seurauksena.. – olen ratsastanut kaikkia hevosiani enemmän kuin ehkä ikinä. Vaikka yleensä olen aika analyyttinen ja tekninen ratsastaja, niin nyt on panostettu nimenomaan fiilikseen: olen tunnustellut hevosen liikettä ilman kiirettä, kokeillut uusia asioita, ja ennen kaikkea nauttinut siitä, miten mielettömän erilaisia nämä kaikki seitsemän ovat toisistaan, ja miten ihastuttavia persoonia ihan joka ainoa (paitsi tammat tiettyinä keväisinä päivinä).

Eka ilta ilman äitiä
(samanikäinen frendi ei näy kuvassa).

Täältä tähän ja tarhoihin paskanmättöön hops! Pysykää terveenä ja muistakaa ulkoilla (turva- ja turpavälit huomioiden) – tekee muutes hyvää mielelle ja sydämelle! <3

Piditkö tästä postauksesta?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa LinkedInissä
Viimeisimmät artikkelit

Kainuun Vaellustalli Oy
Riekinrannantie 6 B,
88600 Sotkamo

Copyright © 2020 Kainuun Vaellustalli- All Rights Reserved. Layout by ARRdesigns.